VUONNA 1939

Olen Ilta-Sanomista seurannut kuinka 7-vuotias Bana-tyttö twiittaa  elämästään  Aleppon pommitusten keskeltä. Maanantaina luin ehkä viimeisen  tytön laittaman päivityksen facebookista.

Myöhemmin tällä viikolla ilokseni sain viestin että tyttö pikkuveljineen on ehkä kuitenkin selvinnyt  tuosta pommituksesta , mutta on menettänyt kotinsa. Ensin itkin surusta, sitten ilosta.

Ajatukseni palaavat päivittäin tuon tytön luokse sodan keskelle Aleppoon.

Uskon että kaikki me myötäelämme näiden Syyrian lasten mukana epäinhimillisissä kärsimyksissä .

Itselleni tämä tuo mieleen äitini kertomuksen evakkoajasta jotka hän koki.

Marraskuun lopussa vuonna -39 äitini oli 8-vuotias alakoululainen Karjalan Muolaan Kyyrölän kylästä. äitini odotti kovasti koulun joulujuhlia ja joululomaa. Juhliin oli jo esityksiäkin harjoiteltu ja jouluunkaan ei olisi enää pitkä aika. Näitä joulujuhlia ei koskaan ehditty pitää ,oli alkanut talvisota ja evakuointi oli alkanut. Marraskuun pimeänä iltana suomalainen sotilas oli tuonut ovelle käskyn ,että aamulla kuorma-auto tulisi noutamaan lapsia, vanhuksia ja naisia. Mukaan sai ottaa vain sen mitä jaksoi itse kantaa. Kuorma-auto veisi juna-asemalle ja siitä matka jatkuisi kauemmas suomeen, turvallisempaan paikkaan.

Mitä ajatteli pieni tyttö kuorma-auton lavalla. Taakse jäivät oma koti jossa oli jo asuttu monta sukupolvea, isän savikornu, lemmikit, ystävät ja koulu. Asemalla odotti juna, itkeviä hätääntyneitä ihmisiä, eksyneitä lapsia. Ja kieli...missä oli tuttu pehmeä venäjänkieli jota kotona puhuttiin. Miksi mummo teki kokoajan ristinmerkkejä ja pyyhki kyyneleitä esiliinaansa. Miksi kaikki sullottiin junan puisiin karjavaunuihin joissa oli jäätä puoleenväliin seinää. Missä oli isä? Sotimassa venäläisiä vastaan? Miksi ,enkö minäkin ole venäläistä sukua , niin minulle on kerrottu? Miksi en saa puhua junassa venäjää... sehän on minun äidinkieleni? Minne minua viedään, minä haluan omaan kotiin.

Matkalla junaa pommitetaan, ihmiset juoksevat metsään ja äitini äiti heittäytyy lastensa päälle pommin pudotessa lähelle. Maassa ja junassa näkyy kuolleita ihmisiä, missä on sisko?

Onneksi lähellä ja kunnossa .. Mitä mummo sanoo äidille, sitten melkein huutaa...Äitini ei kuule mitään. Kuulo on poissa monta päivää , sitten palaa mutta huonompana ja korvat tinnittävät loppuelämän.

Matka jatkuu, jollakin asemalla pysähdytään ja  lotat tuovat kananmunia, leipää ja maitoa.

Tuntien kuluttua saavutaan määränpäähän, turvaan niin kuin aikuiset sanovat.

Uusi kotikin löytyy Paraisilta. Keväällä äitini aloittaa uudelleen koulun suomalaisessa koulussa.

Samana vuonna Joulukuun alussa aloitetaan isäni kotisaaren evakuointi Koiviston saarissa ja Eistilässä. Isäni täyttää siitä 2 viikon kuluttua 14-vuotta.

HYVÄÄ ADVENTTIA

Tuli taas aika kaivaa vintistä adventtikyntteliköt esille, ja jos suoraan sanon niin ne näyttivät aika masentavilta. Kyntteliköt olivat ns. niitä "viiden euron" kynttelikköjä, aikansa palvelleita ja kellastuneita. Aiemmin niistä oli heitetty roskikseen jo ne kamalat muoviset havurenkaat kynttilöiden ympäriltä.

Mietin miten kynttilöitä voisi tuunata, koska en halunnut rynnätä kauppaan ostamaan uusia. Nämä kyntteliköt olivat kuitenkin aika kestävää puuta ja toimivat sentään. Päätin ensin maalata ne nostalgian kalkkimaalilla vaaleammiksi. Maaliakin minulle oli jäänyt taulujen kehysmaalauksesta, joten siinäkin säästin. Sitten kaivoin aarrekoriani ja löysin koristeeksi helminauhoja ja soodataikinasta askartelemani tähden. Tähden lisäksi kieputin kynttilöiden juurelle villalankarusetit.

Kalkkimaali kuivuu tunnissa, joten sain kuin sainkin kyntteliköt adventti-illalla ikkunoihin.

JOULUKUUSI

On oikeastaan aika hauskaa jakaa lapsensa kanssa jokin yhteinen harrastus. Tyttäreni Sofian kanssa se on leipominen, kun taas esikoiseni Noran kanssa piirtäminen ja maalaaminen.

Vuosia sitten , kun minulla ei ollut vielä lapsia ja aikaa mukamas vaikka kuinka paljon maalasin paljonkin öljyväreillä ja kävin jopa viikonloppuisin Tukholman taidekoulua... Sitäpä ei taida kovin moni tietääkään ;). Hauskinta oli piirtää lyijykynätöitä kasveista ja kukista ja ehkä nolointa suuret työt alastonmalleista, varsinkin niistä miehistä. Mutta kun pääsi piirtämisen vauhtiin, unohti ajan ja paikan ja ehkä sen nolon kohteenkin.

Mutta nyt tähän päivään. Löysin Noran "hyljätyistä tavaroista" jo aloitetun taulupohjan  johon hän oli maalannut auringonlaskun, tai niin minä sen näin. Sitten hän oli jostakin syystä jättänyt vuosiksi taulun kesken. Kun tätä mielestäni hienoa auringonlaskua katselin , kaivoin akryylivärit esille ja hahmottelin Noran työn päälle joulukuusen meikkaamiseen tarkoitetulla kulmakynällä. Aikani etsittyäni en löytänyt ainuttakaan maalaussivellintä talostamme, vaan ne olivat muuttaneet joko Noran mukana opiskelukaupunkiin tai sitten johonkin muualle. No, meikkisivellinkin toimi aivan mainiosti.

Vihreän kuusen oksiin lisäsin vielä vähän valkoisella lunta ja taivaalle lumihiutaleita tai tähtiä, kuka mitenkin ne näkee...Vielä vähän lunta maaksi ja maalaus oli valmis. Vaikein osuus olikin sitten vielä edessä, nimittäin pienten patterivalojen asettaminen kuuseen. Tein sukkapuikolla pienet reiät lamppuja varten ja viritin nurjalta puolelta valosarjan maalarinteipin avulla reikiin. J a siinä se sitten oli...meidän uusi joulutaummme, yhdessä Noran kanssa tehty.

Iloista joulun odotusta kaikille ystävillemme!

IHANA , KAMALA TALVI

Jos saisin valita , niin olisi aina kesä. Inhoan oikeastaan talvea. En niinkään lunta ja kauniita maisemia...kylmää minä inhoan, niin ja pimeää jos ei sitä lunta ole.
Inhoan myöskin talvipukeutumista...sukkahousuja ja kutittavia villapaitoja ja pipot ne vasta kamalia ja kutittavia ovatkin.
Jos asuisin etelässä , niin pukeutuisin aina mekkoihin ja hulmuaviin helmoihin ja istuisin päivät pitkät rannalla tai terasseilla ja ihailisin kukkia :)

Mutta nyt kun olen "jotenkin vahingossa" syntynyt tänne pohjolaan, niin ei auta kun tyytyä kohtaloon ja odottaa eläkepäiviä, josko silloin viettäisimme talvet etelässä ja kesät sitten täällä pohjolassa. Ja jos hyvin käy, niin ehkä toive toteutuukin, ainakin näin olemme alustavasti suunnitelleet.

Onhan täällä kotimaassamme paljon hyvääkin. Oikeastaan kaikki muu paitsi tuo kylmyys , jos nyt ihan rehellisiä ollaan. Ja ehkä kaiken sen huomaa vasta kun muuttaa pieneksi hetkeksi täältä pois, tiedä sitten häntä...mutta kokeilla ainakin kannattaa, nimittäin sitä etelässä talvisin asumista.

Miten se mieli onkin tässä vuosien mittaan muuttunut, niin ja kylmänsietokyky?

Alle murrosikäisenä en edes ajatellut talvesta näin. Harrastin taitoluistelua ja olin kova hiihtämään ..harva se päivä kiersin lähdepellon 5-8 km ladun. Nykyjään varmaan en pysyisi enää kunnolla suksilla pystyssä:)

Ja onhan tämä tietenkin sellainen asennekysymyskin eikä talvella tule kylmä jos on tarpeeksi päällä, tyyliin " kerrospukeutuminen"...tuonkin sanan on taatusti keksinyt joku suomalainen. Niin ja laittaa sen pipon päähän.

Ja onhan talvella kaunista kun valo kimmeltää narskuvassa pakkaslumessa ja on se ns. sininen hetki ennen auringon painumista horisontin taakse.

VANHAN RUKINPYÖRÄN UUSI ELÄMÄ

Keittiömme hellanurkkaus näytti jotenkin paljaalta ja keskeneräiseltä, joten päätin ripustaa vanhan hellan päälle jotain.
Ensin mietin sellaista valurautaista hökötystä, tiedättehän sellaista jossa roikkuu kauhoja ja raastinrauta ym...mutta sitten ajattelin että se keräisi vain pölyä ja hylkäsin suunnitelman.
Kun näin kirpputorilla vanhan hajonneen rukin tein kaupat vain tästä pyörästä viidellä eurolla, ja niinpä

seuraava suunnitelmani oli jo melkein valmis.

Ensin puhdistin huolellisesti kaikki pölyt renkaasta ja sitten maalasin sen vesiohenteisella maalilla kauttaaltaan kaksi kertaa , kuitenkin niin että maali jäi hieman kuluneen näköiseksi.

Kun maali oli kuivunut kiinnitin ns. hamppunarua ripustuslenkeiksi niin, että kieputin hieman ylimääräistä renkaan ympäri. Leikkasin kaksi pitkää narunpätkää ja keskitin narun kummankin pään renkaan vastakkaisille reunoille. Näin ylös koukkukohtaan ei tullut solmuja.
Tähän viime jouluiseen renkaaseen olen laittanut patteripallovalot ja virkattuja tärkättyjä lumihiutaleita.

Tällä viikolla löysin paikallisesta marketista niin ihania koristeltuja lasipalloja , että päätin vaihtaa koristeet niihin , sekä vanhasta kristallikruunusta säästyneisiin kristalleihin , jotka ripustin pallojen sekaan siimalla. Lisäksi kieputin yksinkertaiset patterivalot renkaan päälle.

Kun tulee kevät riisun talviset koristeet pois ja mietin tilalle jotain suloista....vaikka pajunkissoja ja tipuja :)

Pientä tuunausta

Kauhea kiire, niin kiire etten ole ehtinyt blogiini edes kurkistaa.
Nyt mietinkin mitä tänne kirjoitan.
Mitkään kevätkylvö- tai puutarhakuvathan eivät nyt ole kovinkaan ajankohtaisia, paitsi jos ne ovat kylmässä värjötteleviä raukkoja talventörröttäjiä.
No joo, ehkä jonkin ihanan kesämuiston teille tänne laitan vielä...tuokoon se ihania kesämuistoja mieleen.
 
Mutta nyt siis tänään tällaista;

Innokas kirpputorikiertelijä kun kerran olen, niin mukaani tarttuu kotiin aina kaikenlaista ja jotta en nyt ihan turhia ostoksia tee, niin jotenkin nämä " todella tarpeelliset" ostokset pitää myös tulla käyttöön. Tähän blogipäivitykseeni laitan nyt pari taulua jotka tuunasin kirppis- ja kaappilöydöistäni.

Tähän tauluun tulostin oman ja mieheni lapsuuskuvat. Kuvissa olemme suunnilleen saman ikäisinä ensimmäisten polkupyöriemme kanssa 60-luvulla. Mukaan pääsivät myös mieheni suloiset pienet talvikengät. Taulun tein ns. kaappikehykseen, jolloin kengät mahtuivat hyvin sisälle.

Kaappitaulu sai paikan eteisessämme naulakon päältä. Nämä suloiset kengät ja polkupyörät tuovat mieleen lapsuusvuodet, jolloin asuimme toisistamme vain muutaman kilometrin päässä tietämättämme toisistamme vielä mitään.

Tähän tauluun löysin nämä vanhanajan ruotsalaiset alpakka-ruokailuvälineet kirpputorilta.
Nämä olivat mielestäni niin kauniit, että ne päätyivät keittiömme seinälle tauluun.

Ikävän näköiset tauluraamit maalasin keittiön värimaailmaan sopivalla vintage-kalkkimaalilla.
Maali peittää todella hyvin ja kuivuu hetkessä. Värisävyksi valitsin vaalean maitokahvin.

Taulun takalevyn päällystin keittiömme tapetilla, jota oli säästynyt remontistamme.

Vielä seinälle ja siihen se sopi kuin nenä päähän ...tosin ei näin vinossa kuten kuvassa on;)