Joka vuosi päätän etten enää ensi vuonna osta suuria määriä siemenpusseja, mutta kaikki pyhät lupaukset häviävät taivaan tuuliin kevään taas koittaessa ja IHANIEN siemenkuvastojen ilmestyessä postiluukkuun. Pää suorastaan sumenee ja järjenääni häviää johonkin kaukaisuuteen kun pääsen hypistelemään näitä ihanuuksia hyllyjen eteen. Täytyy sanoa , että olen kuin lapsi karkkikaupassa ja vaikka kuinka tiedän mikä työmäärä kaiken kylvämisessä, koulimisessa ja istuttamisessa taas on , niin ihan sama ! Puhumattakaan siitä , mihin sitten nämä kaikki tuhannet taimet taas istuttaisin.
Osan toki saan työnnettyä ystäville ja sukulaisille ja uskon että he niistä ilahtuvatkin ...jos nimittäin vain multaa ja kukkaruukkuja riittää.
Luulen että tämä kukkainnostus on ihan sisäsyntyistä, siis että siihen tavallaan niin kuin jotenkin jo syntyessään saa sellaiset geenit. Vähän niin kuin joku saa urheilugeenin , joku kielinerousgeenin ja joku taas professorigeenin. Uskon että olen saanut puutarhageenin , sillä jo pikkutyttönä saatoin katsella ja ihastella jotain yhtä Helmililjaa hyvinkin tunnin saaden ehkä jo vanhempani hieman huolestuneiksi siitä , että istuin paikallani nurmikolla tuntitolkulla tuijottelemassa yhtä kasvia:)
Mutta niin tai näin, luulenpa, että jokainen meistä pitää kukkasista ja ihanista kesäpäivistä. , vaikkei niitä sitten itse kasvattaiskaan...nimittäin kukkasia.
Näihin kesäisiin tunnelmiin, jottei se tärkein unohtuisi, nimittäin elämän kauneus.
Yöllä on varmaan joku Jumala
kulkenut puutarhassani.
Kaikki unikot ovat avautuneet.
Tuskin uskallan astua ulos,
pelkään palavani pienissä liekeissä.
