Kesän kynnyksellä

Tässä onkin mennyt tovi viime päivityksestä. Tosin en ole blogiani unohtanut , mutta muut asiat, tärkeämmät vain ovat vieneet ajan niin tyystin , etten ole ehtinyt koneen viereen kunnolla istahtamaan. En ole ehtinyt , enkä jaksanutkaan jos totta puhutaan.

Päivät seuraavat toisiaan, viikot ja kuukaudet. Niin ja ne vuodet. Vuodet vilistävät ohi, lapset kasvavat ja omat vanhemmat ikääntyvät. Yht´äkkiä tulee päivä , jolloin huomaat itse olevasi aivan oikeasti aikuinen, aikuinen vanhemmillesikin.. Jollekin se tapahtuu aiemmin, jollekin vasta viisikymppisenä, kun lapsen ja vanhemman suhde kääntyy toisinpäin. Sanoja ei ole. On vain monet muistot ja kiitollisuus, häivähdys lapsuutta.

 Kun katsot kauas,

              näet jotain mitä minä en;  

        Lapsuuden kotirannat,

            pomppivan ongenkohon,

                          tervantuoksussa sätkivät ahvenet.

Kun sinä kuulet,

                kuulet jotain mitä minä en;

                                   Kotihaassa laiduntavan lehmän kellon,

           äidin hiljaisen hyräillyn,

             linnun laulun kaislikossa

Kun sinä tunnet,

                tunnet jotain mitä minä en;

                  Hiljaisen hipaisun poskella,

                              tuulentuoksun Karjalan Koivistolta.