maanantai 28. marraskuuta 2016

HYVÄÄ ADVENTTIA


Tuli taas aika kaivaa vintistä adventtikyntteliköt esille, ja jos suoraan sanon niin ne näyttivät aika masentavilta. Kyntteliköt olivat ns. niitä "viiden euron" kynttelikköjä, aikansa palvelleita ja kellastuneita. Aiemmin niistä oli heitetty roskikseen jo ne kamalat muoviset havurenkaat kynttilöiden ympäriltä.
Mietin miten kynttilöitä voisi tuunata, koska en halunnut rynnätä kauppaan ostamaan uusia. Nämä kyntteliköt olivat kuitenkin aika kestävää puuta ja toimivat sentään. Päätin ensin maalata ne nostalgian kalkkimaalilla vaaleammiksi. Maaliakin minulle oli jäänyt taulujen kehysmaalauksesta, joten siinäkin säästin. Sitten kaivoin aarrekoriani ja löysin koristeeksi helminauhoja ja soodataikinasta askartelemani tähden. Tähden lisäksi kieputin kynttilöiden juurelle villalankarusetit.
Kalkkimaali kuivuu tunnissa, joten sain kuin sainkin kyntteliköt adventti-illalla ikkunoihin.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti